Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla kielitieteen apulaisprofessori Iris-Corinna Schwarz kertoo, mikä on tärkein tekijä lapsen kielen kehityksessä. Foto: SVT/Jacob Hansson

Uusi tutkimus: Lapsen kielen kehityksessä tärkeintä on kuullun puheen määrä

Publicerad

Aikaisempien tutkimusten mukaan esimerkiksi lapsen sukupuolta tai perheen sosioekonomista asemaa on pidetty tärkeinä kielen kehitykseen vaikuttavina tekijöinä. Uusi tutkimus haastaa tämän käsityksen.

Lapsen ympäristössään kuuleman puheen määrä on tärkein tekijä kielitaidon kehityksessä. Tämä käy ilmi Tukholman yliopiston kielitieteen tutkijan, Iris-Corinna Schwarzin uudesta tutkimuksesta.

Iris-Corinna Scharzin tutkimukseen osallistuneet lapset ovat iältään kahdesta kuukaudesta neljään vuoteen ja he asuvat kahdessatoista eri maassa. Perheiden puhetta äänitettiin lasten arjessa. Osa lapsista kasvaa monikielisessä ympäristössä.

– On myös aiempia tutkimuksia, joissa todettiin monikielisten lapsien oppivan kieliä muita hitaammin. Minun tutkimuksen mukaan monikielisyydelläkään ei ole merkitystä. Tärkein on se, miten paljon lapselle puhutaan, hän sanoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.