Soittajat

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Verneri Pohjola ja pianisti Joel Lyssarides esiintyivät Tukholman jazzfestivaaleilla. Tapahtuman avajaiskonsertti oli samalla myös legendaarisen Esbjörn Svenssonin muistokonsertti. Foto: SVT

Jazztrumpetisti Verneri Pohjola: ”Kulttuurista on tullut populistien sylkykuppi”

Publicerad

Suomalaisen jazzin huippunimiin kuuluva trumpetisti Verneri Pohjola osallistui Tukholman jazzfestivaalien avajaiskonserttiin. SVT Uutiset puhui hänen kanssaan suomalaisen jazzin tulevaisuudesta sekä kulttuurian muuttuneesta poliittisesta maisemasta.

– Olisin niin ilonen jos voisin sanoa, että Suomalaisen jazzin tulevaisuus näyttää valoisalta. Kulttuuriala on vaikeuksissa jo entisestään pandemian jälkeen ja nyt yhteiskunnalta tulee vielä vähemmän signaaleja siitä, että kulttuuri olisi ylipäätään toivottavaa, Pohjola sanoo.

Hänen mukaansa mukaan tekijöitä katsoessa, tulevaisuus on kuitenkin kirkas.

Paljon hyviä tekijöitä

– On tosi paljon tosi hyviä tekijöitä! Mutta välillä tuntuu vaikealta suositella nuorille muusikoille tätä alaa, hän sanoo ja jatkaa:

– Jostain syystä kulttuurista on tullut populistien sylkykuppi. Kulttuuri mielletään helposti elitismiin, kun oikeasti kulttuuri on meille kaikille kuuluva ja meidän kaikkien hyvinvointia parantava asia.

Verneri Pohjola oli Tukholmassa soittamassa Tukholman jazzfestivaalien avajaiskonsertissa, joka oli myös legendaarisen Esbjörn Svenssonin muistokonsertti.

– Esbjörn Svensson edustaa pohjoismaista menestystarinaa Jazzin alalla. Hän on ollut esikuva.

Suurfestivaalien merkitys entistä tärkeämpi

Tukholman jazzfestivaaleilla on tänä vuonna ennätysmäärä esiintyjiä – yli 300 sataa. Pohjolan mielestä sen merkitys on entistä suurempi, monen kulttuuritoimijan kamppaillessa talouden kanssa.

– Pienemmät festivaalit ovat hävinneet ja klubejakin on vähemmän ja vähemmän. Tuntuu että kulttuuritoiminta ei tällä hetkellä kiinnosta niillä tahoja jolla rahaa olisi hän sanoo ja jatkaa:

– Toivoisin itse näkeväni yhteiskunnan jossa poliittisesta suuntautumisesta huolimatta kulttuuri olisi tärkeä arvo, sillä se ylittää kaikki poliittiset rajat.

Tukholman jazzfestivaali jatkuu vielä 22.10. saakka.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.