Tähän tulokseen on tullut The Guardian -lehti, joka on verrannut kesäolympialaisissa vuodesta 1896 jaettuja mitaleita maan väkilukuun vuonna 2015 ja siihen kuinka monta kertaa maat ovat osallistuneet kisoihin.
Suomi on saavuttanut kesäolympialaisissa kaikkiaan 303 mitalia, joista lähes puolet viisissä ensimmäisissä kisoissa. Vuoden 1912 Tukholman kisoista vuoden 1932 Los Angelesin olympialaisiin Suomi voitti 148 mitalia eli lähes 30 mitalia kisoja kohden.
Suomen menestyksen takaa löytyvät ”Lentävät suomalaiset” Paavo Nurmi, Hannes Kolehmainen ja Ville Ritola.
Paavo Nurmi on edelleen yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä olympiaurheilijoista yhdeksällä kultamitalillaan. Hän oli myös ensimmäinen urheilija, joka voitti viisi kultaa samoissa kisoissa Pariisissa 1924.
Suomi sai ensimmäiset mitalinsa vuoden 1908 olympialaisissa. Ensimmistä kertaa ilman kultaa jäätiin vuonna 2004 Ateenassa. Myös neljä vuotta sitten Lontoossa Suomi jäi ilman kirkkainta mitalia.
Huikeimmin suomalaiset menestyivät vuonna 1924 Pariisissa, jossa tuloksena oli peräti 37 mitalia; 14 kultaa, 13 hopeaa ja 10 pronssia.