– Tukholman kaupungin päätös vaarantaa koko paikallisen kirjastotoimintamme. Tämä on valtava isku kirjastolle ja kaupungin suomenkielisille palveluille, sanoo Suomen instituutin johtaja Wivan Nygård-Fagerudd.
Instituutin kirjaston toimintaa ovat rahoittaneet Kulttuurineuvosto, Tukholman alue ja Tukholman kaupunki. Lisäksi Suomen opetusministeriöltä on annettu kirjastolle rahaa kirjahankintoja varten.
Suomen instituutin kirjasto toimii myös suomen kielen resurssikirjaston, jota rahoitetaan Kuninkaallisen kirjaston kautta maksetulla valtionavulla. Mutta näitä rahoja ei saa käyttää kirjaston paikalliseen toimintaan.
Palveluja karsitaan
Kirjastonjohtaja Eeva Östbergin mukaan Tukholman kaupungin avustus on ollut minimaalinen, mutta se on siitä huolimatta mahdollistanut kirjaston toiminnan.
– Nyt joudumme karsimaan palveluitamme kovalla kädellä, Östberg sanoo.
Kirjastossa tehdään noin 11 000 lainaa vuosittain.