Kuten olemme aiemmin Uutisissa kertoneet, Ruotsin radion suomenkielinen kanava SR Sisuradio vaihtaa keväällä nimensä Sveriges Radio Finskaksi. Yksi nimenvaihdoksen syy on se, että radion tekemän kyselyn mukaan sisu koetaan Ruotsissa usein vanhanaikaiseksi sanaksi.
– Sisuradio-nimi ei välttämättä näille uusille sukupolville tarkoita samaa kuin vanhoille. Ja me tavallaan nyt halutaan sitten jatkossa koota tämä meidän tosi monipuolinen tarjonta eri alustoilla yhden sateenvarjonimen alle, joka on selkeä ja kertoo mitä me olemme. Eli Sveriges Radio Finska, päädyttiin siihen nimeen, kertoi taustoista kanavapäällikkö Anne Sseruwagi.
Mikä on merkitys kuulijalle?
Tukholman yliopiston kunniatohtori, tutkija Tom Moring sanoo, että nimenvaihdos kertoo esimerkiksi suhtautumisesta kieleen. Katso uutisjuttu, jossa Moring pohtii nimenvaihdosta ja ruotsinsuomalaista mediaa eri näkökulmista.