Iso-Britanniassa deltavariantti, joka tunnettiin aiemmin intialaisena varianttina, on nyt yleisin covid 19-viruksen muunnoksista. Alustavien, ja toistaiseksi epävarmojen, tietojen mukaan muunnos voi myös johtaa vakavampaan sairauteen kuin aikaisemmat viruksen muodot.
Ruotsissa alfavariantti (entinen Iso-Britannian variantti) dominoi edelleen, mutta todettujen deltavarianttitapausten määrä on nousussa. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että markkinoilla olevat rokotteet suojaavat myös uusimmalta mutaatiolta.
– Deltavariantti voi olla vaikea, jos on ottanut vain yhden rokotteen. Pitäisi olla kaksi annosta, ja sitten odottaa vielä 3-4 viikkoa että saa koko suojan, jolla pystyy vastustamaan tätä erilaista varianttia, sanoo virologi Jorma Hinkula Linköpingin yliopistosta.
Virus muuntuu laumasuojaan asti
Virus etsii jatkuvasti purevampaa muotoa. Hinkula toteaa, että deltavariantti ei ole uuden koronaviruksen viimeinen. Muuntuminen tulee jatkumaan niin pitkään, kunnes laumasuoja saavutetaan.
– Ja siihen on pitkä matka. Mehän ei olla aloitettu rokottamaan edes lapsia vielä. Siellähän se pystyy pyörimään, ellei lapsiin tule tätä laumasuojaa.
Virologi Jorma Hinkula painottaa sitä, että virustyypin seuranta on erittäin tärkeää, että voidaan pysyä ajan tasalla siitä miten virus liikkuu yhteiskunnassa, ja kuinka hyvin rokotukset tepsivät.
– Sitten pitää muistaa myös se, että lääkkeitä ollaan parhaillaan kehittämässä. Varmasti puolessa vuodessa tulee uusia lääkkeitä, ja vakavasti sairastuvia voidaan hoitaa, Hinkula lisää.