Katri Helena

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla Katri Helena kertoo muistoistaan aiemmilta kiertueiltaan Ruotsissa. Foto: Jukka Lehto/SVT

Katri Helenan viimeinen esiintyminen Ruotsissa lähestyy

Uppdaterad
Publicerad

Yli 60 vuotta Katri Helena on viihdyttänyt niin tanssi- kuin konserttilavoilla. Tänä vuonna edessä on jäähyväiskiertue. Toukokuun alussa sinivalkoinen ääni esiintyy viimeisen kerran Tukholman Konserttitalossa.

Suomalainen iskelmätähti Katri Helena esiintyy viimeistä kertaa Tukholman konserttitalossa toukokuun 4. päivänä. Nostalgian nälkä on näkynyt viimeistä kiertuevuotta viettävän artistin konserteissa.

– Ainahan tapahtuu niin, että jostain kaudesta tulee uudestaan suosittua että sehän ei ole mitenkään ensimmäinen kerta nyt mutta ainakin mielestäni tämä on aika kivaa, Katri Helena sanoo.

Suomalaiset artisit kiertueella Ruotsissa

Konserteissa on tullut myös yllätyksiä jopa kaiken nähneelle artistillekin. Laulut ovat tuttuja nuoremmallekin sukupolvelle.

– Se varuskuntakeikka meillä oli viime joulukuussa oli aivan hurja. Me oltiin orkesterin kanssa sitä mieltä, että eihän me olla tällaista koettu – kun kaikki 1 500 varusmiestä ja -naista kaikki lauloi kaikki laulut meidän kanssa.

Viimeisen konsertin paikka vielä hakusessa

Toistaiseksi Katri Helenan viimeistä konserttipaikkaa ei ole päätetty, mutta tänä vuonna artisti jättää jäähyväiset monelle tutulle esiintymispaikalle.

– Tänä vuonna paikkoja mitä kierrän, niin ne on kyllä viimeistä kertaa niin kuin Tukholmakin. Mutta olen tehnyt tätä niin kauan, että voi olla että se haikeus tai outous tulee kun kaikki on loppu, Katri Helena sanoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Suomalaiset artisit kiertueella Ruotsissa

Mer i ämnet