Epävarmassa maailmassa turvallisuus ja vakaus merkitsevät ruotsalaisnuorille yhä enemmän. Tämä näkyy muun muassa siinä, että nuoret hakevat sukupuolirooleihin perinteisiä malleja. Se käy ilmi tuoreimmasta Nuorisobarometri-kyselystä johon vastasi yli 17 000 nuorta. Suomalainen kolumnisti Sanna Ukkola uskoo, että muutoksen taustalla ovat yhteiskunnan ristiriitaiset odotukset.
Ristiriitaiset odotukset
Kolumnisti Sanna Ukkola arvelee, että nuorena on vaikeata tietää miten pitäisi olla. Sosiaalisesta mediasta löytyy roolimalleja, jotka kaunistelevat erilaisia elämäntapoja ja esittelevät esimerkkejä ristiriitaisista sukupuolirooleista.
– Naisilla on paineita välittää ulkonäöstään samalla, kuin heiltä odotetaan menestymistä työelämässä.
Tämän takia, Ukkola arvelee, voi olla helpompi hakeutua selkeään ja konservatiiviseen sukupuolirooliin.
Ukkola on myös sitä mieltä, että nuoria miehiä syyllistetään mediakeskustelussa. Tämä puolestaan voi johtaa perinteisten sukupuolisroolien hakemiseen.
– Miehen odotetaan edelleen huolehtivan perheestä, mutta toisaalta mediassa leimataan perinteistä miehisyyttä.
Nuorten perinteisiin sukupuolirooleihin palaamisesta puhutaan lisää sunnuntain 15 minuter från Uutiset-jaksossa.