Filminstitutet eli Elokuvainstituutti on varannut vuosittain noin miljoona kruunua tukea suomen ja muiden kansallisten vähemmistökielten vahvistamiseen Ruotsissa.
Esimerkiksi viime vuonna summasta jäi kuitenkin käyttämättä noin puolet, kerrotaan Elokuvainstituutista SVT Uutisille. Tukea jaetaan kaksi kertaa vuodessa.
Vaatimus omasta panostuksesta
Lasten ja nuorten elokuvatoimintaan voivat hakea tukea esimerkiksi Ruotsin alueet ja kunnat. Hakijan pitää kuitenkin myös itse panostaa taloudellisesti hankkeeseen, sillä Elokuvainstituutin tuen osuus voi olla enintään puolet kokonaisbudjetista.
Elokuvien esittäjiltä, kuten elokuvateattereilta ei vaadita omaa taloudellista panostusta, jos ne hakevat esitystukea.
Videolla projektipäällikkö Malin Nygren Elokuvainstituutista kertoo tarkemmin lapsille ja nuorille suunnatusta tuesta ja sen tavoitteista.