Finska och Svenska flaggorna, till höger pratar forskaren Hilma Salonen.

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Millä aloilla tarvitaan juuri nyt lisää työvoimaa? Foto: Jacob Hansson, SVT

Maahanmuutto Pohjoismaiden välillä on vähäisempää kuin muualla Euroopassa

Uppdaterad
Publicerad

Tutkijan mukaan monista hyödyistä huolimatta työn perässä toiseen Pohjoismaahan muuttava voi kohdata yhä joitain haasteita.

Vuonna 1954 solmittiin sopimus siitä, että Pohjoismaiden kansalaiset saattoivat alkaa esteettä liikkua töiden perässä yhdestä Pohjoismaasta toiseen. Tätä liikkumavapautta käytti yli 400 000 suomalaista muuttaessaan Ruotsiin 1960- ja 70-luvuilla.

– Suomalaisen työvoiman poikkeuksellisen suuri muutto Ruotsiin on ilmiö, jonka historia näkyy edelleenkin Suomen ja Ruotsin välisessä suhteessa monella tavalla, sanoo vanhempi tutkija Hilma Salonen Nordregio-tutkimusinstituutista.

Muuttoliike Pohjoismaiden välillä laskussa

1990-luvulta lähtien Pohjoismaiden välisessä maahanmuutossa on vallinnut hitaasti laskeva trendi. Noin 1,5 prosenttia pohjoismaalaisista asuu tätä nykyä jossain muussa Pohjoismaassa kuin mihin hän on syntynyt.

Vastaava lukema koko Euroopan osalta on noin neljä prosenttia. Tämä tarkoittaa, että maahanmuutto Pohjoismaissa on suhteessa vähäisempää kuin muualla Euroopassa.

Vielä parantamisen varaa

Nordregion Hilma Salosen mukaan työmarkkinat ovat nyt laajemmat kuin koskaan Euroopan unionin ja globalisaation myötä.

– Lisäksi suomalaisilla on nykyään laajempi kielitaito ja ammattitaito, jota on ehkä helppo hyödyntää missä puolella maailmaa tahansa, Salonen sanoo.

Työnhakua toisesta Pohjoismaasta helpottavat muun muassa maantieteellinen läheisyys sekä työkulttuurien samankaltaisuus.

Salosen mielestä maahanmuuttoa Pohjoismaiden välillä voitaisiin silti helpottaa vielä entisestään. Verotus, sähköinen tunnistautuminen ja sosiaaliturva ovat asioita, joihin saattaa liittyä maahanmuuttajan elämää vaikeuttavia haasteita.

Oma kokemus yllätti

Kun Hilma Salonen itse muutti työn takia Suomesta Ruotsiin, hän yllättyi.

– Kun muutin aiemmin Venäjälle ja Isoon-Britanniaan, odotin yhteiskunnan olevan erilainen, joten olin varautunut siihen. Kun muutin Ruotsiin, odotin yhteiskunnan olevan aika samanlainen kuin Suomessa, mutta monet asiat, kuten asunnon löytäminen ja terveydenhuolto, olivatkin yllättäen jopa monimutkaisia ymmärtää,

Videolla Hilma Salonen kommentoi sitä, onko pohjoismainen yhteistyö nykyään turhaa, ja millä aloilla työvoimasta on puutetta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.