Vielä ennen pandemiaa Ruotsiin saapui parhaimmillaan jopa yli 230 nordjobbaria vuosittain. Viime vuonna määrä oli pudonnut reiluun 70:ään eli noin kolmasosaan aiemmasta.
Nordjobbin Ruotsin koordinaattori Sarah Lindqvistin mukaan määrän laskun taustalla ovat koronapandemia ja hakijoiden muuttuneet kiinnostuksen kohteet.
– Olemme havainneet, että nuorten kiinnostus hoitoalaa kohtaan on vähentynyt. Tarjottuja paikkoja oli kerta kaikkiaan vaikea täyttää, Föreningen Norden -järjestöä edustava Lindqvist kertoo.
”Nuorisotyöttömyys vaikeuttaa”
Suurin osa Ruotsissa tarjotuista Nordjobb-töistä on edelleen hoitoalalla. Sarah Lindqvistin mukaan Nordjobb kuitenkin panostaa entistä enemmän palvelualoihin, kuten hotelli- ja ravintola-alaan.
– Olemme huomanneet, että kilpailu paikoista on kovaa myös nordjobbareille, koska Ruotsin nuorisotyöttömyys on korkealla tasolla ja monet ruotsalaisnuoret hakevat samantyyppisiä töitä kuin nordjobbarit, Sarah Lindqvist kertoo.
Eniten nordjobbareita Ruotsiin saapuu edelleen Suomesta.
Töitä nuorille aikuisille
Nordjobbin kautta kesä- ja kausitöitä voivat hakea 18-30-vuotiaat nuoret. Hakija itse päättää, mihin paikkoihin ja maihin hän hakemuksensa lähettää.
Koordinaattori Sarah Lindqvistin mukaan eniten nordjobbareita työllistyy Norjaan. Syitä tähän ovat ainakin Norjan korkea palkkataso sekä matalampi nuorisotyöttömyys.
Nordjobb-ohjelman takana ovat Pohjoismaiden Föreningarna Norden -järjestöt, jotka pääosin myös rahoittavat ohjelmaa yhdessä Pohjoismaiden ministerineuvoston kanssa.
Katso videolta, mitä Nordjobb-hakijalta vaaditaan, miten vaikeaa työpaikan saaminen on ja mitä etuja Nordjobb töiden lisäksi tarjoaa.