Kirjassa jaetaan tuntemuksia ja fiksaatioita muun muassa paikannimistä ja tatuoinneista – miehisestä katseesta ja puutarhasta. Jollekin intohimo on juokseminen, toiselle sosiaalinen media. Yrsa Steniukselle se on aina ollut yhteys koiriin.
– Se voi olla lähtöisin siitä, että olin pieni keskonen, kun synnyin, olin hyvin turvaton lapsi, hyvin suojaton lapsi. Mietin sitä, että voiko olla niin, että tällaiset olennot kuten koira ja pieni tyttö aistivat toistensa suojaamattomuuden ja se johtaa siihen, että ne ryhtyvät pitämään toisistaan huolta, miettii Yrsa Stenius.
– Mielestäni intohimoiset ihmiset ovat todella kiinnostavia, olen aina ajatellut niin. Ihmisillä, joilla on jonkinlainen iso intohimo, he hehkuvat ihan. Se näkyy heti, jos on jonkinlainen intohimo, sanoo kirjailija Mikaela Sonck.
Intohimon ja pakkomielteen raja
– Intohimo on mielestäni tosi tosi hyvä asia. Mutta sitten on myös se raja, milloin on harmoninen intohimo ja millon se menee ihan överiksi toiselle puolelle, että siitä tulee pakkomielle. Sekin on kiinnostavaa, siksi halusin vähän tutkia tätä asiaa, toteaa kirjailija Mikaela Sonck.
– Vetäisin kyllä rajan niin, että tämä ei ole intohimo eikä pakkomielle, vaan se on hyvin pitkällinen ja syvällinen ja tärkeä tunne, joka ikään kuin ei ole kiellettävissä. Minulla on pakko olla koira, painottaa Yrsa Stenius.
