Hillevi Olsson on suomalaistaustainen arkkitehti joka oppi kaiken saunomisesta isoisältään. Hän toimii myös toisena juontajana SVT:n dokumenttisarjassa Bastudrömmar.
– Tutkimukset osoittavat, että saunominen vaikuttaa positiivisesti terveyteen, sanoo Olsson.
– Uskon, että tämä on yksi syy siihen, miksi saunominen on suosittua tällä hetkellä.
Myös SVT on aikaisemmin raportoinut saunan positiivisista vaikutuksista.
– Saunominen ei ole vain jotakin sellaista mitä tehdään kesämökillä. Saunat ovat nyt myös tulleet kaupunkiin, jossa ne toimivat kohtauspaikkoina, Olsson jatkaa.
Yleiset saunat Tukholmassa
Tukholmassa on viime vuosina avattu useita yleisiä saunoja. Monet niistä ovat kuitenkin jäsensaunoja, joihin on pitkät jonot.
– Pitkät jonot jäsensaunoihin, tekevät saunomisen veden äärellä vaikeaksi tukholmalaisille, sanoo Olsson.
– Paikallispolitiikkojen täytyy asettaa raamit miten yleisiä saunoja saa rakentaa Tukholmassa, mikä voisi antaa lisää saunomismahdollisuuksia kansalle.