Göteborgissa on rakennettu laivoja satoja vuosia ja modernin telakkateollisuuden juuret juontavat yli 170 vuoden päähän.

1950-, 60- ja 70-luvuilla telakoilla kävi täysi hyörinä ja moni nuori suomalainen matkasi Göteborgiin hakemaan töitä. 1970 Göteborgiin matkasi myös 17-vuotias Matti Harju.

– Minä kävin Suomessa ammattikoulun ja kävin kysymässä töitä.  Heinätöitä olisi ollut luvassa pariksi viikoksi Seinäjoella niin minä pakkasin tavarat reppuun ja tulin tänne.

Matti oli itseasiassa tullessaan niin nuori, että telakka laittoi hänet vuodeksi kouluttautumaan levysepäksi, sillä päästäkseen telakalle töihin täytyi olla 18-vuotias.

Alku kielitaidottomana ei ollut helppo, mutta ruotsia opiskeltiin iltakursseilla ja työnantajan tarjoamilla 270 tunnin kursseilla, olipa telakalla kielistudiokin.

Työntekijöiden keskeinen henki oli hyvä, juttua riitti ja töihin oli aina mukava mennä, Matti Harju muistelee.

Telakkatyö oli likaista ja vaarallista, mutta hyvin palkattua ja ammattitaitoa vaativaa. Pelkuri ei saanut olla:

– Joutui ryömimään laivan ahtaan välipohjan väliin. Siinä ei saanut kärsiä klaustrofobiasta. Kyllä sitä välillä jouduttiin joku kraanalla nostamaan alas kun kiipesi ylös eikä uskaltanut tulla omin voimin alas. 

Tuhansia suomalaisia

Tarkkaa arviota Göteborgin telakoilla työskennelleiden suomalaisten määrästä ei ole, mutta Inkeri Lamer sanoo, että varovaisestikin arvioiden heitä on ollut 2 500-3000. Se antoi myös sysäyksen kirjan kirjoittamiselle.

– Telakat ovat aina olleet Göteborgissa iso juttu ja sitten kun telakat lopetettiin ja laivoja lakattiin rakentamasta, -89 tuo viimeinen laiva saatettiin vesille, niin tehtiin valtavan paljon tutkimuksia tästä loppuvaiheesta. Siihen oli kytketty Göteborgin yliopisto, ammattiyhdistysliike ja myös työnantajapuoli ja tehtiin monta kirjaa telakoista – ja missään ei mainittu suomalaisia.

Suomalaisiin laivanrakentajiin Inkeri Lamer oli törmännyt usein vuosien varrella, toimiessaan Göteborgin radion toimittajana.  Myös haastateltavien löytäminen oli hellppoa kun ketju alkoi purkautua. Joku muisti aina jonkun toisen, joka oli ollut telakalla töissä.

Kirja ”Raskas metalli Suomalaiset laivanrakentajat Göteborgissa” on neljän vuoden työn tulos.   Kirja on Turun Siirtolaisinstituutin kustantama ja ainakin toistaiseksi saatavana vain suomeksi.

Uuden ruotsinsuomalaisuuden perusta

Inkeri Lamer sanoo kirjaa kirjoittaessaan yllättyneensä etenkin siitä, miten nuoria telakalle tulleet suomalaiset miehet ja naiset olivat.

– He ovat tämän modernin ruotsinsuomalaisuuden perusta.

Matti Harjun tavoin Inkeri Lamer toteaa, että telakoilla viihdyttiin. Suomalaiset arvostivat työn itsenäisyyttä ja vapautta ja palkka oli hyvä.

Matti Harjun 44 vuotta kestänyt telakkaura päättyi pisimpään hengissä selvinneelle Cityvarvetille joulukuun viimeisenä päivänä 2014.  Hän ehti myös kuuden vuoden ajan olla työtovereidensa kanssa telakan osaomistaja ennen kuin se vuonna 2000 myytiin hollantilaiselle Damen Shipyards Groupille.

– Meidät pakotettiin myymään veroteknisistä syistä. Telakka tuotti hyvin, saatiin lomarahat ja bonukset, vaikka kyllä me omamme saatiin takaisin kun se myytiin.

Nyt hän katselee telakkahistorian viimeistenkin rippeiden katoamista haikein mielin.

– Kraanatkin suree, ovat pää maassa.