Suomen kaasuverkkoyhtiö Gasgrind Finland ja Viron kaasuverkonhaltija Elering pysäyttivät sunnuntaina vuodon Balticconector-kaasuputkessa. Vuoto sijaitsee Suomen taloudellisella alueella. Vaurioita on havaittu myös Suomen ja Viron välisessä tietoliikennekaapelissa. Tämä vika sijaitsee todennäköisesti Viron talousvyöhykkeellä.
Presidentti Niinistö: ”Ulkopuolinen toiminta todennäköistä”
Suomen presidentti Sauli Niinistö kommentoi asiaa tiistaina sanomalla että on todennäköistä, että sekä kaasuputken että tietoliikennekaapelin vauriot ovat seurausta ulkopuolisesta toiminnasta. Vaurioiden syy ei kuitenkaan ole vielä selvillä, ja tutkinta jatkuu Suomen ja Viron yhteistyönä.
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että tämänhetkisen tiedon mukaan, kaasuputken vuoto ei ole voinut johtua putken normaalista käytöstä. Orpon mukaan vaurio ei lamauta Suomen energiajärjestelmää.
Räjähdyksiä ei havaittu
Suomen seismologian instituutissa ei ole havaittu räjähdykseen viittaavaa toimintaa. Instituutin tutkimusjohtaja Timo Tiiran mukaan vuodon tapahtuma-aikana oli kuitenkin sen verran myrskyisä sää, että pieniä räjähdyksiä ei herkästi havaittaisi.
Pääministeri Orpon mukaan Suomen EU- ja Nato-kumppaneita on pidetty tilanteesta ajan tasalla. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vahvistaa keskustelleensa vahingoista presidentti Sauli Niinistön kanssa ja että Nato on valmis tukemaan Suomen ja Viron selvitystyötä.