Ett beprövat läkemedel kan hjälpa nyfödda barn som drabbas av syrebrist. Foto: TT

Turku tarjoaa synnytyspaikkoja ruotsalaisille

Uppdaterad
Publicerad

Hoitopaikkojen puute keskososastoilla Ruotsissa on niin akuutti, että paikkoja on jouduttu jälleen vuokraamaan Suomesta. Ainakin kaksi perhettä lennätetty Uppsalasta Turkuun synnyttämään.

Ruotsalaisia synnyttäjiä on lennätetty Uppsalan alueelta Turkuun aiemminkin. Vajaan vuoden sisällä synnyttäjiä on lennätetty Turkuun jo kahdesti Uppsalan yliopistollisesta sairaalasta. Joulukuussa kolme perhettä lähetettiin Suomeen, kesä- heinäkuun vaihteessa kaksi synnyttäjää sai paikan Suomesta. Kaksi perhettä lennätetään Uppsalasta Turun yliopistolliseen sairaalaan myös tulevana viikonloppuna.

Paikkakriisi vastasyntyneiden osastoilla

Vastasyntyneiden hoito on Ruotsissa  jo kauan kärsinyt paikkapuutteesta. Ruotsissa syntyvyys on nousussa samalla kun keskoshoitopaikat ovat tiukassa. Syynä tähän on muun muassa puute erikoissairaanhoitajista. Uppsalan yliopistollisessa sairaalassa keskososastojen kriisi on niin akuutti, että paikkojen määrää on jouduttu vähentämään puolella. Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen on kahden hoitopaikan vuokraaminen Turusta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.