Ruotsalainen Thobias Thorwid ja hänen miehensä Jyri Frantzi Suomesta ovat osallistuneet useille Pride-festivaaleille sekä Ruotsissa että Suomessa. He korostavat, että vaikka molemmat maat ovat kansainvälisesti eturintamassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien suhteen, parannuksia tarvitaan edelleen.
– Se ei ole ohi ennen kuin kaikki oikeudet on täytetty, Thorwid korostaa.
Thorwid ja Frantzi painottavat, että Ruotsilla ja Suomella on yhteisiä kehittämistarpeita sekä omat haasteensa, joihin on vastattava.
Yllä olevalla videolla Thobias Thorwid ja Jyri Frantzi antavat esimerkkejä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevista kysymyksistä, jotka kaipaavat kohennusta Ruotsissa ja Suomessa.
Pride-liikettä tarvitaan yhä
Frantzi kertoo myös kokeneensa Ruotsissa sellaista kohtelua, jota hän ei ole kokenut Suomessa.
– Viime vuonna Tukholman Pride-kulkueessa huomasin, että matkan varrella seisoi useita miespuolisia henkilöitä mielenosoitustyyliin kylttiensä kanssa tuomitsemassa meitä vähemmistön edustajia. Henkilöt olivat selvästikin toisesta kulttuurista, itsekin vähemmistön edustajia. Hieman kyseenalaistin sitä, että mikä tämä homma on?
Franzi näki tilanteen esimerkkinä siitä, että Pride-liikettä tarvitaan edelleen.
– Pride on aina ajankohtaista! Meidän on aina muistutettava itseämme siitä, miten pitkälle olemme päässeet, mistä olemme aloittaneet, missä olemme nyt ja miten pitkälle meidän on vielä taisteltava. Emme saa pitää mitään itsestäänselvyytenä, sanoo Thorwid.
Alla olevalla videolla Thobias Thorwind kertoo suhteestaan Tukholman Pride-festivaaleihin ja siitä, mitä ne ovat merkinneet hänelle.