– En edes muista mistä kaikki alkoi. Muistan kuinka lapsuudessani selailin kirjoja ja jopa piirsin ja nakertelein niitä. Ne olivat aina mukana, Cecilia Heikkilä kertoo.
Lapsuuden kotoisia maisemia
Cecilian isä on alkujaan Suomesta ja lapsuuden kesät vietettiin usein saaristossa Suomen puolella. Maisemat jotka myös vaikuttivat Tove Janssonin kuvamaailmaan.
– Minulla on erityisen läheinen kytkös juuri niihin maisemiin. Kun katson yksityiskohtia Tove Janssonin kuvituksissa, niin tunnen että tämähän on minun lapsuudestani, Cecilia naurahtaa.
Koekuvituksesta lopulliseen tuotteeseen
Yhteistyö lähti käyntiin suomalaisen kustantajan kautta, joka oli julkaissut Tove Janssonin elämää ja taidetta käsittelevän kirjan. Kustantaja otti yhteyttä Ceciliaan ja sittemmin avautui mahdollisuus tehdä muutama Muumi-aiheinen koekuvitus.
Samainen kustantaja järjesti tapaamisen Tove Janssonin veljentyttären Sophia Janssonin kanssa. Hän on muumihahmojen käyttöoikeuksia valvovan Moomin Characters Oy:n taiteellinen johtaja. Jansson hyväksyi näkemänsä ja nyt on siis uusi kirja tulossa syksyllä.
Helppoa ja samalla haasteellista
Kirjassa lukija tapaa kolme tuttua tarinaa Cecilia Heikkilän aivan uusilla kuvituksilla.
– Se oli samalla todella helppoa ja kuitenkin tavattoman vaikeaa, Cecilia kuvailee kuvitustyötä. Olen koko elämäni tutkinut näitä kuvituksia yksityiskohtaisesti ja tunnen ne läpikotaisin. Mutta juuri siksi oli valtava haaste löytää aivan uusi lähestysmistapa ja sisäistää Tove Janssonin koko tyyli ja visuaalinen taitavuus.