Kuvituskuva luokkahuoneesta (vasemmalla). Tukholman peruskoulutoimen johtaja Lee Orberson (oikealla).

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla Tukholman peruskoulutoimen johtaja kertoo näkemyksensä siitä, mistä opettajapula johtuu ja mitä sille tehdään. Foto: Foto: Gorm Kallestad, TT / Rami Hazim, SVT

Erityiskouluissa huutava pula pätevistä opettajista – samalla kun oppilasmäärä kasvaa

Uppdaterad
Publicerad

Vain 12 prosenttia Ruotsin erityisperuskoulujen opettajista on päteviä, eli heillä on vaadittava erityisopettajan koulutus. Tämä käy ilmi Kouluviraston keväällä julkistamista tilastoista. Samalla oppilasmäärä kasvaa vuosi vuodelta.

Tukholmassa pätevyystilanne on vain hieman muuta maata parempi. Kouluviraston mukaan 14,8 prosenttia Tukholman erityisperuskoulujen opettajista on päteviä. Kaupungin omien laskelmien mukaan luku on 25 prosenttia.

Erityisperuskoulujen oppilasmäärä Tukholmassa on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa.

Lee Orberson, Tukholman peruskoulutoimen johtaja, sanoo että pätevän henkilökunnan rekrytointi erityiskouluihin on priorisoitu kysymys, ja kaupungin koulutushallinto työskentelee tilanteen parantamiseksi.

Aidosti kiinnostunut

– Meidän täytyy saada useammat haluamaan työskennellä tämän oppilasryhmän kanssa ja kouluttautumaan eritysopettajaksi. Monet ovat ryhtyneet opettajiksi kiinnostuksesta oppiaineeseensa ja vaikka erityiskoulussa korostetaan oppimista, siellä harjoitellaan myös monia muita valmiuksia. Täytyy olla aidosti kiinnostunut näistä oppilaista, ja haluta työskennellä heidän kanssaan. Kaikki opettajat eivät halua sitä, Orberson toteaa.

Foto: SVT
Foto: SVT

Uudet nimet kesällä

Erityisperuskoulun (grundsärskola) ja erityislukion (gymnasiesärskola) nimet muuttuvat 2. heinäkuuta 2023 alkaen. Uudet nimet ovat mukautettu peruskoulu (anpassad grundskola) ja mukautettu lukio (anpassad gymnasieskola).

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.