Suomessa kriisi- tai sotatilanteeseen on varauduttu varmuusvarastoilla. Ruokaviljaa on tallessa aina vähintään puolen vuoden kulutusta varten. Ruotsissa vastaavia varastoja ei ole.
– Meillä ruuat ostetaan kaupasta, sanoo valmiuspäällikkö Carita Söderlund Kokonaismaanpuolustuksesta (Totalförsvaret).
– Ja jos kaupat eivät saa uutta ruokaa hyllyille, se loppuu nopeasti.
Ruotsi puoliksi omavarainen
Ruotsin ruokaomavaraisuus on noin 50 prosenttia ja Suomen vastaavasti 80 prosenttia. Ruotsissa on melko paljon viljaa, perunaa ja sokeria. Hedelmiä, vihanneksia ja lihaa sen sijaan on omasta takaa vähän.
Varmuusvarastojen sulkemista perusteltiin aikanaan muun muassa sillä, että Ruotsin tuore EU-jäsenyys takaisi tarvittaessa esimerkiksi ruoka-avun myös Ruotsiin.
Mikäli Ruotsi kuitenkin joutuisi turvautumaan entistä enemmän omaan tuotantoonsa, vaikuttaisi se myös ruokavalioon: olisi syötävä sitä mitä on.
Ruotsiin tuskin rakennetaan Suomen kaltaista varmuusvarastojärjestelmää. Työ vaihtoehtoisten ratkaisujen toteuttamiseksi on kuitenkin käynnissä, kertoo Söderlund.
– Kokonaispuolustussuunnittelun täytyy jatkua ja aika nopeastikin.
Kokonaismaanpuolustus kuitenkin korostaa, että syytä pelkoon ei ole. Henkilökohtainen valmistautuminen mahdollisiin poikkeusoloihin on silti hyvä pitää mielessä.
Nämä tavarat olisi hyvä pitää kotona varalla:
– Radio ja siihen paristoja.
– Taskulamppu varaparistoineen.
– Pulloja tai kanistereita puhdasta vettä varten.
– Ruokaa, jota ei tarvitse säilyttää kylmässä, joka voidaan syödä sellaisenaan tai valmistaa ilman vettä.
– Matkakeitin ja siihen sopivaa polttoainetta.
– Makuupusseja, steariinikynttilöitä ja lämpökynttilöitä
– Vaihtoehtoinen lämmönlähde, joka toimii esimerkiksi fotogeenillä, dieselillä tai puulla.
– Tulitikkuja.
– Fotogeenilamppu.
– Kotiapteekki perustarvikkeineen.
– Tarvittavat hygieniatuotteet.
– Ylimääräisiä paristoja tai muita ladattuja voimanähteitä.
– Käteistä rahaa.
– Paperille krijoitettu lista täkreimmistä puhelinnumeroista.
Lähde: Ruotsin yhteiskuntasuojelu- ja valmiusvirasto (Myndigheten för samhällsskydd och beredskap, MSB)