Pykeijan idyllinen, reilun parinsadan asukkaan kylä Pohjois-Norjassa on tunnettu Pikku-Suomena. 1800-luvun puolivälistä lähtien sinne muutti siirtolaisia Suomen Lapista köyhyyttä pakoon. Kylässä puhuttiin vielä 40-50 vuotta sitten lähes yksinomaan Ruijan suomea, eli kveeniä.

Sukupolvien vaihtuessa ja Norjan kielen vallatessa arkikäytön yhä harvemmat oppivat suomea. Kalastaja Leif Ingilän mukaan nuoret eivät enää suomea puhu.

– Ei, kyllä ne jotka ovat alle 40 kyllä ne ei ossaa suomea ennään. Saattaa joku, että ymmärtää, mutta ei ne kyllä puhu. Täällä puhutaan suomea vielä noin 30 vuotta.

Suomen kieltä on yritetty pitää hengissä myös sillä, että koulussa annetaan Suomen kielen opetusta. Se ei kuitenkaan ihan riitä.

– Sehän riippuu paljon siittä, että kuinka paljon sitä puhutaan kotona. Mulla on kaks lasta ja ne ymmärtää kyllä jonkun verran suomea, mutta yksikkään niistä ei puhu ko minun vaimo ei puhu suomea. Met olemma puhunneet aivan norjaa kotona, sanoo kalastaja Yngve Pedersen.

Elsa Ingilä Haldorsen on tehnyt pitkään työtä Pykeijan historian eteen. Elsa uskoo, että myös nuorille vanhempien kieli on tärkeä.

– Ko ne nuoret praataavat ja sanovat joitakin sanoja niin mie näen, että se syäntheen tekkee hyvvää. Ne Suomen sanat on sisällä monella, monella.

Kyläläisillä on ollut jo vuosia haaveena saada Pykeijaan Suomi-talo. Elsa Ingilä Haldorsenin mukaan sitä ei vielä ole saatu, mutta keväällä julkaistiin kirja jossa on tarinoita Pykeijasta, suomeksi.

– Se on meän oma kielellä ja se on tärkeä justiin ja mie luulen, että monet muutki alkavat kirjottamaan, meillä on kieli vielä elossa.