Mikael Niemi on kirjailija, joka tunnetaan eritysesti romaanistaan Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. Teos on palkittu muun muassa August-palkinnolla sekä siitä on tehty samaa nimeä kantava elokuva.
Tunkeilevat turistit
Romaanin sekä elokuvan räjähdysmäinen suosio houkutteli aikoinaan lukuisia uteliaita turisteja Pajalaan.
– Silloin kun elokuva tuli ulos niin turisteja sateli tänne äärimmäisen paljon. Esimerkiksi yhdet naiset varjostivat jopa minua autolla, muistelee Niemi.
Niemi toteaa, että turistit olivat äärimmäisen hankalia, sillä monet olivat liian tunkeilevia.
– Eräänä päivänä yksi turistibussi pysähtyi jopa keittiön ikkunani eteen ja ihmiset ottivat valokuvia ja osoittelivat. Se ei ollut kovin hauskaa syödä siinä samalla aamupalaa, muistelee kirjailija Mikael Niemi.