Tukholman hallintokortteleissa Drottninggatanin liepeillä lunta luova Jari Hult on tottunut työskentelemään säässä kuin säässä. Uutiset saavat Jarin kiinni Hallituskanslian kulmilta, jossa käynnissä on vaativa katon puhdistus kovassa tuulessa keikkuvan skyliftin avulla. Jarin mukaan kaikki vuokrattavat skyliftit ovat olleet varattuina koko talven – ja Tukholmassa talvi on kestänyt jo pitkään, marraskuusta asti.
Vaaralliset jääpuikot
Jari Hult työryhmineen hoitaa valtion kiinteistöjen, kuten Ulkoministeriön, pääministerin asunnon ja Hallituskanslian kattojen puhtaanapidon. Vaikka valtion kiinteistöjen kohdalla kattojen lumi- ja jääpuikkotilanne hoidetaan pilkuntarkasti, on Jarin mielestä monen muun kiinteistön jääpuikkotilanne hengenvaarallinen.
– Kyllä se on aika huolettavaa, kun tulee aamulla töihin ja nähdään isoja, toista metriä pitkiä jääpuikkoja. Siinä on 200 kiloa painoa, ja kun se tuolta kymmenestä metristä tulee alas, niin siinä on tuhat kiloa painoa kun se rävähtää tuohon katuun. Ei siinä elä, jos se osuu päähän tai autoon. Kyllä siinä käy pahasti.
Jari Hult muistaa kuusi vuotta vanhan, kuolemaan johtaneen onnettomuuden Drottninggatanilla.
– Siinä tuli jääpuikko alas. Silloin ei ollut meidän firma vastuussa vaan toinen firma, mutta sellainen ei saa toistua.