Jan-Erik Svangärd myymäläpäällikkö Coop Pajala vasemmalla. Kartta Suomeen rajoittuvista kunnista oikealla.

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Pajalan keskustassa asti näkyy Suomen rekisterissä olevia autoja enemmän kuin ennen, mikä heijastuu myyntiin. Videolla haastattelussa myymäläpäällikkö Jan-Erik Svangärd. Foto: SVT

Rajakauppa rullaa Pajalassa: ”Suomalaisia autoja näkyy enemmän kuin koskaan”

Publicerad

Rajakauppa on päivittäistavaroiden osalta piristynyt Pajalassa, Kiirunassa ja Ruotsin Ylitorniolla. Heikon kruunun lisäksi kaupankäyntiä siivittää Norrbottenin teollisuusbuumi. Haaparannalla asia on moniselitteisempi.

Paikallisen näppituntuman mukaan rajakauppa on Pajalassa tavallisesti keskittynyt aivan rajan pintaan. Nyt rajan takaa tulevia päivittäistavaroiden ostajia näkyy aikaisempaa enemmän kunnan keskustaajamassa saakka.

Tilastollisen keskustoimiston tilaston mukaan rajakaupan myynti kasvoi vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon eli tammi–kesäkuun aikana 3,2 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Koko maassa kasvua oli 8,2 prosenttia.

Ruotsin ja Suomen raja

Haaparantaa voi tarkastella eri mittareilla

Haaparannalla tilanne on moniselitteinen. Päivittäistavaroiden osalta ja SCB:n käyttämällä aikavälillä luku on lievästi miinuksella, mutta muilla mittareilla tarkasteltuna asiat eivät ole huonosti.

Koko viime vuonna kasvu oli koko vähittäiskauppasektorin osalta rajakaupan kohdalla valtakunnan suurinta.

Tilastossa kaikki rajakuntien ostokset

Alla olevasta kuvasta näkyy rajakaupan kehitys Suomeen rajoittuvissa kunnissa päivittäistavaroiden osalta.

Tilastollinen keskustoimisto ottaa laskelmissaan huomioon kaikki rajakunnissa tehdyt päivittäistavaraostokset, eikä siis laske erikseen rajan takaa tulevien asiakkaiden ostoksia.

Katso videolta SCB:n tilastotieteilijän ja pajalalaisen myymäläpäällikönnäkemykset kehityksestä.

Rajakaupan kehitys tammi–kesäkuussa 2024 verrattuna tammi–kesäkuuhun 2023 Suomeen rajoittuvissa Ruotsin kunnissa. Foto: SVT/Grafik

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Ruotsin ja Suomen raja

Mer i ämnet