Musiikkituottaja, KMH:ssa opiskeleva Clara Hedås Schmidt ei itse käytä tekoälyä silloin, kun hän kirjoitaa tai tuottaa musiikkia.
Hän kuitenkin uskoo, että tekoälystä voi olla apua esimerkiksi musiikin jälkituotannossa, kuten äänenlaadun parantamisessa ja ylimääräisen kohinan poistamisessa.
– Uskon itse, että ihmiset haluavat tulevaisuudessakin jatkaa sellaisen musiikin kuuntelua, jonka on kirjoittanut ja tuottanut oikea ihminen, Hedås Schmidt sanoo.
Videolla apulaisprofessori Juhani Hemmilä ja musiikkituottaja, KMH:n opiskelija Clara Hedås Schmidt pohtivat tekoälyn tulevaisuutta musiikkialalla.