Vuonna 1799 Trysilin metsäsuomalaiskylistä Norjassa lähti ryhmä uudisraivaajia kohti pohjoista.
He asettuivat Trøndelagiin Verdalin vuoristoon, Veranjärven ympäristöön. Raivaajat perustivat tiloja, joita viljellään yhä.
– Isovanhempani ovat kertoneet, että sukumme saattaa tulla Ruotsista, Suomesta ja kenties Venäjältä, kertoo Pål Rune Eklo.
Eklo saapui Stiklestadin kansallisen kulttuurikeskuksen (Stiklestad Nasjonale Kultursenter) tapahtumaan yhdessä sisarustensa kanssa.
Kulttuurikeskuksen metsäsuomalaisuushankkeessa toivotaan alueen asukkailta yhteydenottoja, kertoo projektinjohtaja Gunhild Rikstad.
– Ehkä jonkun isovanhemmat ovat kertoneet laulaneeet suomalaisia lauluja, kertoneet tarinoita tai vaikka laittaneet metsäsuomalaista ruokaa, sanoo Rikstad.