Videolla oopperaduo Silja Levander ja Tessan-Maria Lehmussaari harjoittelevat kiertuetta varten. Foto: Samy Dahlman

Viimeinkin palkintokiertueelle

Uppdaterad
Publicerad

Sopraano Tessan-Maria Lehmussaari valittiin viime vuonna Jenny Lind-stipendiaatiksi. Säestäjäkseen hän valitsi Silja Levanderin ja suunnitelmat palkintoon kuuluvasta USA:n kiertueesta olivat ennen pandemiaa pitkällä, kun ne peruuntuivat. Nyt kiertueesta on kirjoitettu kaikki paperit valmiiksi, ja matkaan lähtee kaksi palkittua muusikkoa, jos tilanne sallii.

Tessan-Maria Lehmussaari syntyi 1994 Tukholmassa on päätti jo lapsena, että hänestä tulee oopperalaulaja. Nyt rooleja on jo kertynyt useammissa kokoonpanoissa. Hän esiintyy myös konserttilaulajana sekä yksityistilaisuuksissa.

Jenny Lind palkinto myönnettin hänelle seuraavin perustein:

”Tessan-Maria Lehmussaarella on harvinainen kysy vangita yleisönsä. Kauniisti helisevällä sopraanollaan ja erinomaisella tekniikaallaan hän välittää musikaalisuutta ja iloa”.

Duon pianisti, Silja Levander on myös voittanut useita palkintoja: Esimerkiksi stipendejä, Suomen kulttuurirahastolta, Kuninkaallilselta musiikkiakatemialta ja Vapaamuurareilta.

Hänellä on masterstutkinto Kuninkaallisesta musiikkikorkeakoulusta suomalaisen tutkintonsa lisäksi. Hän toimii sekä soolo, duo että orkesteripianistina.

Ruotsinsuomalaisuudesta hyötyä

Molemmat muusikot kertovat, että heille on ollut runsaasti hyötyä ruotsinsuomalaisuudesta.

– Töiden kannalta ruotsinsuomalaisuudesta on ollut etua. Kontakteja olen saanut muunmuassa Suomen instituutin ja Suurlähetystön tilasuuksiin, kertoo Silja Levander.

– Kaksikielisyydestä on ollut hyötyä, sanoo Tessan-Maria Lehmussaari.

Nyt koronan vuoksi peruttu kiertue on luvassa keväällä.

Jenny Lind-stipendi

Jenny Lind stipendin myöntää Kuninkaallinen musiikkiakatemia ja Folkets hus och parker-järjestö. Se myönnetään vuosittan nuorille lahjakkaille laulajille. Vuonna 1820 syntynyt Jenny Lind teki useita kiertuelta muun muassa Yhdysvaltoihin ja myös stipendiaatti saa rahasumman lisäksi palkinnoksi kietueen Yhdysvalloissa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.