Andreas Wasberg i parken

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla Andreas Wasberg kertoo, miten hän sai takaisin kansalaisuutensa. Foto: Martin Ekelin/SVT

Andreas halusi Suomen passin – sai tietää menettäneensä Suomen kansalaisuutensa

Publicerad

Tukholmassa syntynyt ja kasvanut Andreas Wasberg oli syntymästään asti ollut Suomen kansalainen, mutta kun Suomen passin hankinta ajankohtaistui parikymppisenä, hän kuuli sen olevan mahdotonta.

Andreas Wasberg sai Suomen kansalaisuutensa jo syntyessään, ahvenanmaalaistaustaisen äitinsä kautta.

Parikymppisenä Wasberg työskenteli pitempiä kausia Ahvenanmaalla ja ajatteli suomalaisen henkilöllisyystodistuksen helpottavan asiointia.

Kaksoiskansalaisuus

Passinhankinnasta tuli kuitenkin monien kuukausien prosessi, jossa vaadittiin periksiantamattomuutta, kun kävi ilmi, että Wasberg oli menettänyt kansalaisuutensa.

Wasberg kertoo, että lopulta ilmeni, että kysymys oli Suomen viranomaisten tekemästä virheestä. Hänen kansalaisuutensa oli poistettu erehdyksessä.

Kehotettiin tekemään poliisi-ilmoitus

Tilanne kärjistyi lopulta siihen pisteeseen, että tuolloin kansanalaisuusasioita hoitanut Ahvenanmaan maistraatti kehotti Wasbergia tekemään rikosilmoituksen Suomen valtion virheellisestä toiminnasta.

Näin pitkälle ei kuitenkaan koskaan tarvinut mennä, vaan asia Wasberg sai lopulta langan päähän henkilön, joka pystyi korjaamaan asian.

Kansalaisuusasia oli Wasbergille kuitenkin niin tärkeä, että hän kertoo olleensa valmis noudattamaan maistraatin kehotusta rikosilmoituksesta.

– Olisin tehnyt rikosilmoituksen, koska olen ollut syntymästäni saakka Suomen kansalainen, enkä ollut valmis luopumaan siitä, hän sanoo.

Suomen maahanmuuttovirastosta myönnetään sähköpostitse, että Andreaksen mainitsema tapaus, jossa joitain hänen ikäisiään henkilöitä oli virheellisesti poistettu Suomen kansalaisrekisteristä, on ”ilmeisesti todella tapahtunut”. Virastosta kuitenkin huomautetaan, että tapahtunut ”ei liity Maahanmuuttoviraston tekemiin kansalaisuusaseman määrittämisiin.”

Videolla Andreas Wasberg kertoo, miten hän sai takaisin kansalaisuutensa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Kaksoiskansalaisuus

Mer i ämnet