Nuorisoliitto RSN toi oman ohjelmansa politiikkaan

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsinsuomalaisten nuorten liitto on julkaissut ensimmäistä kertaa poliittisen ohjelman, jonka se on jättänyt kulttuuri- ja demokratiaministeri Alice Bah Kuhnkelle. Ohjelmassa Nuorisoliitto vaatii muun muassa kaikille yhtäläistä oikeutta äidinkielen opetukseen.

– Tulevaisuudessa perheet ovat yhä monikielisempiä ja siihen pitää pystyä reagoimaan. Äidinkielenopetusta pitää pystyä tarjoamaan useallakin äidinkielellä, ruotsinsuomalaisten nuorten liiton pääsihteeri Laura Santala sanoo uuden ohjelman sisällöstä.

Santalan mukaan tärkeä osa ohjelmaa käsittelee myös yhtäläistä oikeutta opetukseen.

– Kotipaikkakunnasta riippumatta pitäisi pystyä opiskelemaan suomea läpi koko elinkaaren. Nyt opetuksen saaminen on riippuvaista paikkakunnasta.

Liitto 200 000 nuoren asialla

Nuorisoliiton puheenjohtaja Dennis Barvsten korostaa liiton roolia nuorten etujärjestönä.

– Toivon, että ohjelma näyttää, että olemme nuorisoliike, joka edustaa 200 000 ruotsinsuomalaista nuorta Ruotsissa.

Poliittisen ohjelman tarkoituksena on toimia työvälineenä poliitikoille ja virkamiehille, sillä siihen on koottu epäkohtia suoraan ruotsinsuomalaisilta nuorilta.

– Tämä on hienoa antaa Bah Kuhnkelle ohjeina nuorilta ja tuoda meidän perspektiivimme esiin politiikassa, lisää ruotsinsuomalaisten nuorten liiton hallituksen jäsen Ella Turta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.