Ruotsinsuomalaisten valtuskunnan valtuuskunnan puheenjohtaja Markus Marttilaa haastatellaan Pälkäneen suomalaiskallojen palautuksen merkityksestä. Sisätiloissa. Taustalla ruotinsuomalaisten lippu

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
– Epäilen että kallot eivät ole ainoa esimerkki siitä, että Ruotsin valtio on tukenut tätä vääryyttä, sanoo Ruotsinsuomalaisten valtuuskunnan puheenjohtaja Markus Marttila. Foto: SVT/Marco Nilson

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta: Suomalaiskallojen palautus on alku sovintotyölle

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta on perustellut ruotsinsuomalaisten totuuskomission tarpeellisuutta muun muassa Ruotsin harjoittamilla rotubiologisilla tutkimuksilla. Nyt pääosa tutkimuksissa käytetyistä kalloista on haudattu takaisin Suomeen. Kysyimme valtuuskunnalta, mitä tämä tarkoittaa mahdollisen totuuskomission muodostamiselle.

Ruotsinsuomalaisten valtuuskunta päätti huhtikuussa tehdä esitutkimuksen, joka voisi johtaa totuus- ja sovintokomission perustamiseen ruotsinsuomalaisille. Esitutkimus kestää arvioltaan noin kaksi vuotta, jonka jälkeen se lähetetään Ruotsin valtiolle. Valtion vastuulle jää päätös totuuskomission perustamisesta.

– Tämä on selvä esimerkki siitä, että totuuskomissiota tarvitaan. Tämä on ensimmäinen askel sovintoon ja totuuskomissioprosessiin siinä, että nostetaan esimerkkejä. Mutta epäilen että kallot eivät ole ainoa esimerkki siitä, että Ruotsin valtio on tukenut tätä vääryyttä, valtuuskunnan puheenjohtaja Markus Marttila sanoo.

Marttilan mukaan totuus- ja sovintokomission perustaminen olisi hyvä seuraava askel ruotsinsuomalaisen vähemmistön sovintoprosessille. Komissio voisi tarkemmin selvittää mitä Uppsalan rotubiologinen instituutti teki suomensukuisten kalloja mitatessaan, sekä mitä seurauksia siitä on ollut ruotsinsuomalaiselle vähemmistölle.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Karoliinisen instituutin suomalaiskallot

Mer i ämnet